Miian terveiset

18.5.2013


 Heippa kaikille! 

 
Kesä ja kisakausi lähestyvät. Joillain kisat ehkä ovatkin jo alkaneet. Itselläni olisi tarkoitus avata kausi viikon päästä (25.5.) Hyvinkäällä käytävissä moniotteluissa. Kisaan tosin vain ensimmäisen päivän siellä ns. treenikisana. Ensimmäinen ottelu on FIN-SWE-EST maaottelu 8.-9.6. Ruotsissa. 
 
Hyvin menneen hallikauden jälkeen oli hyvä lähteä treenamaan kohti kesää. Kevään treenit ovatkin menneet hyvin. Olen ollut koko kevään terve ja ehjä ja saanut treenata. Ainut vamma joka on ollut, on etusormen nivelsidevamma, joka on häirinnyt keihäänheittoa, mutta mistään vakavasta vammasta ei ole kyse. Kyllä se keihäs sieltä saadaan vielä lentämään kesän mittaan.
 
Olemme keskittyneet kevään aikana juoksuihin ja toivottavasti se myös näkyy kesällä ja ennätykset menevät uusiksi. Keväällä kävin hakemassa vauhtia Floridan leiriltä. Siellä pääsin seuraamaan huippujen mm. olympiavoittaja Veronica Campbell-Brownin, Justin Gatlinin ja Pascal Behrenbruchin harjoittelua. Oli hienoa nähdä heidän treenejään. 
 
Kesän tavoitteena on universiadit eli opiskelijoiden maailmanmestaruuskisat sekä voitto Kalevan Kisoista. Tästä kun pääsee kesälomalle keskittymään urheiluun ja saa koulun aiheuttaman stressin pois niin eiköhän sitä tulosta ala tulla.
 
Hyvää ja menestyksekästä kesää kaikille! 
 
 
Miia Kurppa