Vilppaan nuoret menestyivät upeasti kesän SM-kilpailuissa

1.9.2014

Wilma ja Laura 16-vuotiaiden SM-kisojen mitalikorokkeella Kotkassa.
Wilma ja Laura 16-vuotiaiden SM-kisojen mitalikorokkeella Kotkassa.

Vasta 16-vuotias Wilma Murto saavutti uransa ensimmäisen aikuisten SM-mitalin Kuopion Kalevan Kisojen seiväshypyssä elokuun alussa tuloksella 400. Kamppailu mitalista mestari Minna Nikkasen takana oli tiukka, sillä neljä naista ylittivät saman korkeuden. Wilma selvitti kuitenkin neljä metriä ensimmäisellä yrityksellään, joten hopea löysi tiensä Wilman verkkarin taskuun. Samana päivänä Samuli Eriksson hyppäsi hienosti neljänneksi miesten korkeushyppykilpailussa tuloksella 212. Vain kaksi senttiä erotti 19-vuotiaan Samulin uusimasta viimevuotista pronssimitaliaan. Nämä upeat suoritukset saivat jatkoa, kun nuoret pääsivät mittelemään oman ikäluokkansa Suomenmestaruuksista.

Viikko Kalevan Kisojen jälkeen kilpailtiin Huittisissa 19-vuotiaiden SM-kisat. Tällä kertaa Samuli selvitti tyylikkäästi 214, ja saavutti kauden parhaalla tuloksellaan ikäluokkansa Suomenmestaruuden. Lari Autio oli samassa kilpailussa yhdeksäs tuloksella 182.

 

22. - 24.8. järjestettiin Raisiossa 14-15 -vuotiaiden SM-kilpailut. Parhaiten Vilppaan nuorista menestyi Atte Sailola, joka nappasi 14-vuotiaiden pituushypystä pronssia tuloksella 586 ja hopeaa keihäästä tuloksella 55,81. Niilo Helkama juoksi 14-sarjan 1500 metrin estejuoksussa viidenneksi ennätyksellään 5.09,04. Päätöspäivän 2000 metriä toi ennätysajan 6.39,39, joka oikeutti sijaan 15.

 

Elina Määttänen oli 15-tyttöjen kuulassa seitsemäs tuloksella 11,14. Elina Suojanen oli saman kisan 19. tuloksella 8,65. Nuutti Pirhonen oli 14-poikien pituudessa 20. tuloksella 490.

Oscar Varalahti juoksi 15-vuotiaiden poikien aidoissa kahdeksanneksi ajalla 15,15. Korkeushyppytulos 159 oikeutti sijaan 10. 

 

Samaan aikaan Kotkassa kilpailtiin 16-17 -vuotiaiden mestaruuksista. Wilma Murto hyppäsi 16-vuotiaiden seiväshyppymestaruuteen tuloksella 405. Laura Sirkiä toi Vilppaalle vielä kisojen toisen mitalin hyppäämällä samassa kilpailussa pronssille kesän parhaalla tuloksellaan 340. Pronssimitali jaettiin kahden tytön kesken.

 

Iiro Isokääntä hyppäsi 16-sarjan korkeudessa neljänneksi tuloksella 181. 100 metrin kilpailussa Iiro oli sijalla 15. tuloksella 12,19. Kolmiloikassa 16-vuotias Saara Sinervo oli seitsemäs tuloksella 10.79. 16-vuotiaiden poikien 3000 metrin juoksussa Arttu Laaksonen sijoittui seitsemänneksi ajalla 9.42,63. Artun päälaji on suunnistus Angelniemen Ankkureiden riveissä.

 

Salon Vilpas onnittelee nuoriaan hienosta SM-menestyksestä!