Vilppaan nuoret viihtyivät Tonttukisoissa

13.12.2015

Tonttukisat kilpailtiin lauantaina Kupittaan hallissa Turussa. Vilppaan nuoret tekivät hyviä tuloksia ja paljon ennätyksiä.

Turussa Kupittaan hallissa kilpailtiin lauantaina 9-15 -vuotiaiden Tonttukisat. Mukana oli lapsia ja nuoria ympäri Suomea, enimmäkseen tietysti Varsinais-Suomen seudulta. Vilppaan urheilijoita oli mukana hyvä porukka. Sarjat olivat kahden vuoden välein. Seuraavassa lyhyt katsaus päivän tuloksiin.

 

P15-sarjan 60 metrillä Nuutti Pirhonen oli finaalin 5. ajalla 7,75. Alkuerässä matka taittui kaksi sadasosaa kovempaa. Saman sarjan pituushypyssä Atte Sailola hyppäsi voittoon tuloksella 614.

Saman ikäluokan tytöissä Sanni Kettunen voitti 60m ennätyksellään 8,12 ja Venla Määttänen pinkoi kolmanneksi ajalla 8,44. Pidempiä matkoja päälajinaan pitävä Janina Kautto kävi alkuerässä testaamassa nopeuttaan. 60 metrillä tuli hieno uusi ennätys 8,72. Tytöt hyppäsivät myös pituutta. Sanni vei voiton päivän toisella ennätyksellään 513. Venla hyppäsi hopealle myös ennätyksellään 506 ja enkkaparanteluun innostui myös Janina tuloksella 447. Elina Tötterström oli kisan 11. tuloksella 406. Elina kävi myös työntämässä kuulaa, jossa tulos 7.13 toi sijan 16.

 

P13-sarjassa juostiin 1000 metriä Kupittaan 170 metrin jyrkkäkaarteisella ringillä. Vasta 11-vuotias Aarni Eijs juoksi komeasti kolmanneksi kaksi vuotta vanhempien seassa ajalla 3.25,14. 13-tyttöjen tonnilla viime aikoina paljon juoksuaan parantanut Julia Matchenkova sijoittui toiseksi hienolla ajalla 3.29,07. Vilppaan Muska Sanden oli saman kisan 10. ajalla 3.42,49. Mainitaan tässä myös, että kilpailu oli Muskalle ensimmäinen pitkän matkan juoksukilpailu, joten tulos oli myös siksi hieno. 

 

11-pojissa Jimi Aho otti 60 metriltä hopeaa ajalla 8,74 ja Kalle Määttänen sijoittui neljänneksi ajalla 8,96. Alkuerissä Aarni Eijs juoksi ajan 9,48. Pituushypyssä Kalle oli kuudes tuloksella 422, Jimi kymmenes tuloksella 407 ja Aarni 12. tuloksella 386. Kuulantyönnössä Vilppaan Tuukka Juntunen työnsi komean ennätyksensä 11.79, mutta erittäin kovatasoisessa kisassa tuloksena oli hopea kahden kovan helsinkiläisveljeksen välissä. Jimi oli kuulakisan seitsemäs tuloksella 7.62 ja Aarni 9. tuloksella 6.66. 11-tytöissä Adele Jalonen hyppäsi pituutta 385, joka riitti sijaan 12. Kuula sujui tällä kertaa paremmin. Tuloksena yhdeksäs sija 6.83 kantaneella työnnöllä. Adele oli ainoa Vilppaan 11-sarjan tyttöedustaja, koska Mariella Laakso sairastui valitettavasti juuri ennen kisoja.

 

Nuorimpien eli 9-vuotiaiden sarjassa juostiin 40 metriä ja hypättiin pituutta. Vilppaan vasta 8-vuotiaat pojat Luca Jämsen ja Teemu Kortelainen osallistuivat molempiin lajeihin. Luca juoksi alkuerissä ajan 7,18, joka jäi harmittavasti sadasosan finaalipaikkaan oikeuttavasta ajasta. Teemu juoksi ajan 8,07. Pituutta Luca hyppäsi 336 ja sijalle 7. Teemu hyppäsi sijalle 15 tuloksella 279. Tyttöjen puolella Vilppaan Minne Känkänen juoksi 40 metrillä ennätyksensä 7,65, pituudessa päivän tulos 299 riitti sijaan 29. Ysityttöjen pituudessa oli huikeat 50 pientä hyppääjää.

 

-Minna Lamminen