2011-2012 -syntyneet

2011-2012 -syntyneiden ryhmä

 

 

HARJOITUSKERRAT JA SISÄLTÖ:

Maanantaisin klo 19.00-20.30 Sirkkulan koululla (yleisurheilun oheisharjoitus: ulkoverryttelylenkki, klo 19.30 liikkuvuus ja lihaskunto liikuntasalissa)

Tiistaisin klo 17.15-19.00 Salohallissa yleisurheilun lajitreenit                                                                                                              
Torstaisin klo 16.30-18.00 juoksupainotteiset harjoitukset Salohallissa. Toisinaan mahdollisuus myös lajiharjoitteluun.

 

Monipuolinen ja hauska ryhmäharjoittelu on ainoa oikea tie innostaa ja kannustaa lasta yleisurheilijan polulla. Liikkumisen perusasiat juokseminen, hyppääminen ja heittäminen ovat taitoja, jonka pohjalle rakentuvat sekä yleisurheilun, mutta myös monen muun lajin lajitaidot.

Harjoituksissa siis leikitään, pelataan, hypitään, juostaan ja heitetään monipuolisesti, kuten edelliselläkin ikätasolla. Yleisurheilun lajitaitoja opetellaan enemmän ja lapsia kannustetaan osallistumaan seuran ja piirin järjestämiin kilpailuihin. Sekä kiertämään omatoimisesti muissakin kilpailuissa.

Torstain harjoituksissa pääpaino on nimensä mukaan juoksemisessa ja sen monipuolisessa harjoittelussa. Juoksemisen taidosta on hyötyä kaikissa yleisurheilulajeissa. Oikeaoppisen juoksutekniikan omaksuminen jo lapsena auttaa ehkäisemään rasitus- ja urheiluvammoja myöhemmällä iälllä. Lisäksi peruskunnon parantuessa palautuminen kaikesta harjoittelusta nopeutuu. Juoksutekniikka ja juoksukestävyys paranevat juoksemalla, joten ahkera harjoituksissa käynti palkitsee. Ei kannata hermostua, jos ei ensimmäisillä harjoituskerroilla jaksa.

 

Mitä juoksuharjoituksissa tehdään ja mitä kannattaa huomioida?

Juoksuharjoituksissa opetellaan juoksutekniikkaa, tutustutaan oikeaoppiseen verryttelyyn, juoksemista tukeviin oheisharjoitteisiin sekä tehdään erilaisia juoksuharjoituksia. Sään suinkin salliessa valtaosa harjoitusajasta ollaan ulkona. Ulkoharjoitukset tapahtuvat Salohallin läheisyydessä urheilupuiston alueella. Salossa voimme hyödyntää myös läheistä Pahkavuoren pururataa ja Uskelan kirkon portaita.

Harjoitukset ovat pitkäkestoisia, joten on hyvä varata juomapullo mukaan. Raskasta ruokailua kannattaa välttää juuri ennen juoksuharjoituksia. Harjoituksen jälkeen on hyvä syödä vielä kunnon ruoka kotona mahdollisimman pian.

Pimeällä olisi hyvä varustautua myös heijastinliivillä ulkoharjoituksiin. Vanhemmat ovat tervetulleita seuraamaan myös ryhmän harjoituksia.

 

 

Hinta ja mitä sisältää?

 

Vuosimaksu on 300 euroa, joka maksetaan kahdessa 150 euron erässä. Kaudet jakaantuvat loka-maaliskuuhun ja huhti-elokuuhun.

Maksu sisältää ohjatut harjoitukset kesäkaudella kahdesti viikossa koulutettujen ohjaajien vetäminä.

Yhteiskuljetukset bussilla erikseen ilmoitettuihin kilpailuihin

Ilmaisen osanoton Vilppaan järjestämiin kilpailuihin, seuraotteluihin ja pm-kilpailuihin sekä erikseen infottuihin kilpailuihin/tapahtumiin.

 

Miten mukaan ryhmään?

Harjoituksiin voi liittyä mukaan koska tahansa. Uusi harjoituskausi alkaa lokakuun 2023 alusta. Ensin tulee rekisteröityä Myclubiin nettisivuilta löytyvän linkin kautta. Muistakaa pyytää ohjaajaa lisäämään yhteystietonne ryhmän vanhempien whatsapp-ryhmään.

 

Muuta

Lasten vanhempien toivotaan osallistuvan seuratoimintaan omien mahdollisuuksien mukaan. Tarjolla on erilaisia toimitsijatehtäviä ja yhteisiä talkoohommia. Vanhemmille järjestetään myös koulutusta erilaisin kurssein. Vilpas kustantaa tuomari-, toimitsija- ja lasten yleisurheiluohjaajakurssin halukkaille. Kysy rohkeasti lisää ohjaajilta tai jaoston jäseniltä.