2012-2013 -syntyneet
![]() |
2012-2013 -syntyneiden yleisurheilukoulu
Talvikaudella ryhmälle on tarjolla ohjattuja harjoituksia kahdesti viikossa. Harjoitukset ovat urheilukentällä tiistaisin klo 17.15-18.30 ja torstaisin klo 18.00-19.15.
Tässä ikäluokassa on tärkeää rakentaa lapselle vahva perustaitopohja. Monipuolinen, hauska ja lapsennäköinen ryhmäharjoittelu on ainoa oikea tie innostaa ja kannustaa lasta yleisurheilijan polulla. Liikkumisen perusasiat juokseminen, hyppääminen ja heittäminen ovat taitoja, jonka pohjalle rakentuvat sekä yleisurheilun, mutta myös monen muun lajin lajitaidot.
Harjoituksissa siis leikitään, pelataan, hypitään, juostaan ja heitetään monipuolisesti. Yleisurheilun lajitaitoja opetellaan ja lapsia kannustetaan osallistumaan seuran ja piirin järjestämiin kilpailuihin.
Hinta ja mitä sisältää?
Vuosimaksu on 200 euroa, joka maksetaan kahdessa 100e erässä. Kaudet jakaantuvat loka-maaliskuuhun ja huhti-elokuuhun. Mukaan toimintaan voi ilmoittautua koska tahansa. Uudet urheilijat rekisteröityvät ryhmään Myclubin kautta.
Maksu sisältää ohjatut harjoitukset talvikaudella kahdesti viikossa koulutettujen ohjaajien vetäminä.
Yhteiskuljetukset bussilla erikseen ilmoitettuihin kilpailuihin
Ilmaisen osanoton Vilppaan järjestämiin kilpailuihin, seuraotteluihin ja pm-kilpailuihin sekä erikseen infottuihin kilpailuihin.
Muuta
Lasten vanhempia toivotaan osallistuvan seuratoimintaan omien mahdollisuuksien mukaan. Tarjolla on erilaisia toimitsija- ja talkootehtäviä. Vanhemmille järjestetään myös koulutusta erilaisin kurssein. Vilpas kustantaa tuomari-, toimitsija- ja lasten yleisurheiluohjaajakurssin halukkaille.